sunnuntai 29. tammikuuta 2023

HotSauce

Tein aviomieheni kanssa viime kesän chileistä hotsaucea. Olimme pakastaneet chilejä sitä mukaan kun niitä kypsyi kesällä ja syksyllä. Ihan kaikki chilithän eivät kerinneet kypsyä kunnolla ennen ensimmäisiä pakkasia. Mutta pakastimme myös raakileet, ne ovat vain vähän miedompia kuin kypsät chilit.

 
Laitoimme kattilaan vähän öljyä ja sulanneet chilit kokonaisina kattilaan. Emme poistaneet kantoja chilistä, koska siivilöimme kuitenkin valmiin kastikkeen pullotuksen aikana. Pilkoin valmiiksi myös muutaman valkosipulin, suippo- ja keltapaprikan. Mitä enemmän laittaa muita kasviksia chilien kanssa sitä erilaisempaa ja paksumpaa hotsaucesta tulee. Joukkoon voit laittaa esim. ananasta tai persikkaa mukaan ja ollaan taas uusien makuyhdistelmien matkassa.

 
Kuulotin ensin chilejä hetken aikaa kattilassa ja lisäsin paprikat ja valkosipulin. Välillä sekoitin chilejä ja paprikoita (pitää muistaa avata kattilan kansi itsestä poispäin jotta ei tule chilihöyryä kasvoille). Lisäsin omenaviinietikkaa sekaan ja annoin vielä kiehua miedolla lämmöllä hetken aikaa.

Kun chilit olivat muhineet tarpeeksi otimme kattilan pois liedeltä ja annoimme chilien olla rauhassa kattilassa kannen alla n. 10-15 min, jotta chili höyryä ei tulisi kovinkaan paljon kasvoille. Tässä kohtaa kuitenkin jo koko keittiö tuoksui chililtä ja tuntui silmissä pientä poltetta.

Kaadoimme kattilan sisällön blenderiin. Sekoitimme kaikki ainekset niin sileäksi kuin haluamme. Annamme hotsausen vielä olla blenderissä rauhassa kannen alla samat noin 15 min ennen kuin tarkistamme onko sauce sopivan paksua. Jos tässä kohtaa huomaamme että kastike on vielä liian löysää laittaisimme sen takaisin kattilaan ja antaisimme muhia miedolla lämmöllä vielä hetken. Mutta tällä kertaa hotsauce on sopivan paksuista.

Sitten otamme esille siivilän ja suppilon, jotta pullottaminen on helpompaa. Tietenkin piti heti maistaa miten vahvaa tekemämme sauce on. Sopivan tulista siitä tuli, jota voi rauhassa käyttää pataruoissa. Meidän pullot ovat 0,25l kokoisia ja tämä satsi riittää varmaan kesään saakka. Mutta pakkaseen jäi vielä ainakin yhteen hotsaucen tekemiseen chilejä odottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti