sunnuntai 29. elokuuta 2021

Chili elokuu

Chilit ovat alkaneet kypsymään ja värit vaihtelevat melkein valkoisesta punaiseen. Väriyhdistelmiä on mielenkiintoista katsoa, kun ei tiedä mikä tulee olemaan lopullinen väri.


Archibo F3 vaihtaa vihreästä rusehtavaan väriin ja lopuksi tulee olemaan kirkkaan punainen. Odotimme että tämä lajike olisi ollut tulisempi, nyt maistuu ihan normaalilta paprikalta jossa hitunen polttavuutta. Mutta muuten maku on oikein miellyttävä. Archibo tekee edelleen kukkasia, mutta leikkaamme nämä kukkaset pois jotta kasvi keskittyy chilien kypsymiseen eikä uuden sadon tekemiseen.

Chenzo sen sijaan on mielestämme hyvinkin tulinen (tämä makutesti tehtiin samaan aikaan kuin Archibo F3:n tulisuustesti), vaikka chili ei ole vielä täysin kypsynyt. Väri on vaihtunut lilasta melkein valkoiseen ja lopullista väriä emme vielä tiedä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan värin vaihtumista.

Explosive ember on vielä täysin tumman lila, mutta tiedän että kypsyessään siitä tulee kirkkaan oranssi. Ihania lilan värisiä kukkia on vieläkin kasvissa, mutta olemme näitäkin leikanneet pois jotta chilit ehtivät kypsymään ensikuun aikana. 

 

Biquinho yellow teki hyvin söpöjä pieniä pisaran muotoisa chilejä ja ovat juuri alkanut vaihtaa väriä vaalean vihreästä keltaisenoranssiin. Emme ole vielä tätä maistanut, mutta tietojemme mukaan Biquinho yellow on hyvin miedosti tulinen (tulisuus asteikolla 1/10). 

Nämä pienet Bird´s eye baby chilit olemme laittaneet kuivumaan. Teemme kokeilun että saako tehtyä chilijauhetta näistä. Muuten suunnittelemme tekevän hot sauce:a meidän chileista ja osa on tarkoitus pakastaa myöhempää käyttöä varten. Miten ne onnistuvat, siitä sitten jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti